Telin tutkimusmatka tulevaisuuksiin

Telin tutkimusmatka tulevaisuuksiin

Opis książki

Tervetuloa matkalle tulevaisuuksiin!

Vaikka tulevaisuutta ei voi ennustaa, sitä voi tutkia. Mutta miten? Alakouluikäisille tarkoitettu tarinallinen tietokirja vie jännittävälle tutkimusmatkalle vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin. Matkaa varten kirjan päähenkilön Telin on rakennettava mielikuvitusaikakone. Mukana ovat myös Telin vanha, viisas Delfoi-nalle sekä tohelo Musta Joutsen, jonka seurassa tapahtuu aina yllättäviä asioita.

Matkan aikana maistetaan ilmasta tehtyä ruokaa, hypätään itseohjaavan robottiauton kyytiin, käydään asteroidille perustetussa kaivoksessa, tutustutaan puhuvaan tekoälyyn sekä ihmetellään aikuisille maksettavaa viikkorahaa. Runsaan kuvituksen ja mukaansa tempaavan tarinan lisäksi kirja sisältää tietoa tulevaisuudesta ja tulevaisuudentutkimuksesta. Tarinan oheen sijoitellut tietoiskut sekä valmiit kysymykset ja pohdintatehtävät tarjoavat tekemistä ja keskusteltavaa koko perheelle.

Kirjantekijät Otto Tähkäpää ja Ilpo Rybatzki ovat olleet perustamassa Tulevaisuuskoulua, jonka tarinallisten työpajojen päähenkilönä Teli Tulevaisuus on seikkaillut jo vuodesta 2017. Koulu on kansainvälisesti palkittu tulevaisuuskasvatuksen edelläkävijä, jollaista ei ole toteutettu vielä missään muualla

maailmassa. Sen kautta lapset saavat työkaluja, jotka auttavat kohtaamaan nopeasti muuttuvan tulevaisuuden ja pohtimaan omaa rooliaan sen tekijöinä.Tavoitteena on vahvistaa luottamusta ja uskoa tulevaisuuteen riippumatta siitä, minkälaiseksi tulevaisuus muotoutuu. Tarinakirjan kanssa samaan aikaan ilmestyy Telin työkirja 1: tulevaisuudentutkimus, joka perehdyttää lapset tulevaisuudentutkimuksen perusteisiin hauskojen tehtävien ja leikkien muodossa. Kirjasarja täydentyy vuonna 2022 kestävää tulevaisuutta ja teknologian tulevaisuutta käsittelevillä työkirjoilla.

www.tulevaisuuskoulu.fi

Otto Tähkäpää (VTM) on tulevaisuudentutkija sekä perustamansa Tulevaisuuskoulun rehtori ja toiminnanjohtaja. Hänet on palkittu lasten parissa tekemästään tulevaisuuskasvatustyöstä mm. School of International Futures -järjestön EU:n laajuisella tunnustuspalkinnolla. Telin tutkimusmatkan satumaisen kuvamaailman on luonut Ilpo Rybatzki, monipuolinen kuvittaja, taidekasvattaja sekä yksi Tulevaisuuskoulun perustajajäsenistä.

Co myślą inni

Recenzje Telin tutkimusmatka tulevaisuuksiin