Rikosreportaasi Suomesta 2010- Eri Tekijöitä

Ocena 3.7
8 godz. 49 min.
165 Strony
Rikosreportaasi Suomesta
bookCoverFor

Opis

Vuonna 2008 Kauhajoella tapahtui koko maata järkyttänyt tragedia. Seinäjoen koulutuskuntayhtymän tiloissa ammuttiin 10 henkilöä, minkä lisäksi tekijä tappoi itsensä. Ampuja oli restonomilinjan opiskelija, jota kaikki pitivät tavallisena oppilaana. Kuka hän oli ja mikä johti silmittömään tappamiseen?

Eräänä heinäkuisena iltapäivänä Porvoon Tolkkisista löytyy tuntemattoman naisen ruumis, mutta aluksi kukaan ei tiedä kenestä on kyse. Kun uhrin henkilöllisyys saadaan lopulta selville, alkaa hätkähdyttävä tutkimus murhasta, joka johtaa Helsingin Kontulaan.

Rikosreportaasi Suomesta 2010 sisältää näiden tapausten lisäksi selontekoja ihmiskaupasta, murhista ja nuuskan salakuljetuksesta. Tutkintatyössä mukana olleet poliisit ovat kirjoittaneet selonteot. Kaikki tapaukset on käsitelty loppuun ja niistä on langetettu tuomiot.

Rikosreportaasi-sarja on historiallinen teos. Sarja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista. Mahdollisesti häiritsevä sisältö ei kuvasta kustantamon kantaa tai näkemystä.
Tłumaczenie:
Eri Tekijöitä
Format:
Audiobook, E-book
Czas trwania audiobooka:
8 godz. 49 min.
Strony e-booka:
165
Język:
Fiński
Data wydania:
30.09.2018
Wydawca audiobooka:
Saga Egmont
Numer ISBN audiobooka:
9788726046267
Wydawca e-booka:
Saga Egmont
Numer ISBN e-book:
9788711972137

© Saga Egmont (audiobook)

© Saga Egmont (e-book)