Kun Suomi-rock puri ja löi

Kun Suomi-rock puri ja löi

Kapinarockin synty, nousu, vaino ja (t)uho

Opis książki

Kun Suomi-rock puri ja löi on rohkea, hauska ja kantaaottava läpileikkaus 1970–80-lukujen sääntö-Suomesta, sen holhousyhteiskunnasta. Oman osansa saa toki nykyinen ajattelutapakin.

Kirja kertoo miten nuoret yrittivät musiikin avulla vaikuttaa yhteiskuntaan ja osin siinä onnistuenkin. Jotkut tempauksista hätkäyttäisivät yhä tänäkin päivänä ja saisivat kukkahattutädit haukkomaan henkeään.

Kirja sisältää mittaamattoman arvokasta materiaalia vuosien varrelta. Kukapa muu aiheesta pystyisi yhtä laajasti ja katu-uskottavasti kirjoittamaan, kuin itse kapinavuosien ytimessä vaikuttaneet muusikot. Tuohon aikaan Sleepy Sleepers ja Kontra olivat Ylen mustalla listalla, eli heidän musiikkiaan ei ollut lupa soittaa radiossa saati sitten näyttää live-esiintymisiä televisiossa. Siksi näistä vuosista ei ole ollut aiemmin materiaalia saatavilla. Mutta nyt on!

Kirjaan on haastateltu lukuisia Suomi-rockin ikoneita. Tekijöiden lisäksi kirjan sivuilta löytyvät mm. Remu, Pelle Miljoona, Eppu Normaali, Juice, Popeda, Tumppi Varonen ja M.A. Numminen.

Kirja sisältää runsaasti valokuvia. Kirjasta on tekeillä TV-sarja sekä 10-osainen radio-ohjelma.

Markku ”Mato” Valtonen (s. 1955) on muusikko, kirjailija, radiojuontaja, elokuvanäyttelijä, Linnanmäen vuoristoradan jarrumestari ja yrittäjä. Hänet tunnetaan erityisesti Sleepy Sleepers- ja Leningrad Cowboys -yhtyeiden johtohahmona. Valtonen on suosittu puhuja sekä taiteen ja liike-elämän monitoimimies.

Mauri "Moog" Konttinen (s. 1950) on tamperelainen muusikko, joka muistetaan erityisesti hitistään Jerry Cotton. Hän on vaikuttanut muun muassa yhtyeissä Virtanen ja Kontra. Taitava kynäniekka on myös suomentanut lukuisia kirjoja, kirjoittanut tietokirjoja ja työskennellyt sarjakuvakäsikirjoittajana.

Kjell "Zellu" Starck on Suomi-rockin kävelevä tietosanakirja. Zellun arkistosta löytyy lukemattomat määrät ainutlaatuista materiaalia, jota on käytetty mm. Hurriganesia ja Popedaa käsittelevissä kirjoissa.

E-book

Fiński

Co myślą inni

Recenzje Kun Suomi-rock puri ja löi