Kruununprinsessan kotiinpaluu / Kaikki toiveet toteutuvat

Kruununprinsessan kotiinpaluu / Kaikki toiveet toteutuvat

Opis książki

Kruununprinsessan kotiinpaluu
Menestyksekäs ura, upea asunto Manhattanilla – Athenan elämässä oli kaikki paremmin kuin hyvin. Hän oli kymmenen vuotta sitten jättänyt pienen, köyhän kotisaarensa ja vannonut, ettei enää koskaan palaisi. Mutta juuri kun Athena sitä vähiten odotti, menneisyys palasi vainoamaan häntä. Hänen nuoruudenihastuksensa Nikos etsi hänet käsiinsä ja muistutti häntä velvollisuuksista, jotka hän olisi mieluummin unohtanut – olihan Athena Välimerellä sijaitsevan saarivaltion kruununprinsessa!

Kaikki toiveet toteutuvat
Vanha kotikylä ei ollut muuttunut miksikään kymmenessä vuodessa: pubi oli yhtä suosittu kuin ennenkin, eivätkä juorukellojen kielet olleet menettäneet teräänsä. Freya tiesi kyllä, mitä hänestä puhuttiin, mutta hän päätti olla välittämättä – eihän hän ollut tullut jäädäkseen. Mutta kaksi viikkoa venyi ensin kuukaudeksi, sitten kahdeksi… ja syynä oli avulias ja hurmaavasti hymyilevä Daniel, kylän ehdottomasti rehdein ja arvostetuin mies – jonka maine olisi mennyttä, jos kyläläiset saisivat tietää, että he olivat enemmän kuin ystäviä!

E-book

Fiński

Co myślą inni

Recenzje Kruununprinsessan kotiinpaluu / Kaikki toiveet toteutuvat